On niin paljon sanottavaa täst että, teen osan vielä kommentti raidalla :D mut, mut lukemaan --> ^______^

 

 Peter vaihtoi arkiasuunsa. Hänen avovaimonsa Julie oli jo mennyt tekemään töitä, väsäämään kukkakimppuja.

 

Peter käveli portaat ylös yläkertaan.

"Sofia ja Sam! Nyt on aika nousta, aamupala odottaa", Peter karjui tasanteelta vaivautumatta käydä lasten huoneissa.

Heräsin isäpuoleni huutoon. Sama juttu joka aamu.

Valitsin koulupukuni ja vedin sen ylleni mahdollisimman nopeasti. Tiesin, että minun täytyisi käydä herättämässä Sam.

Sam oli velipuoleni. Oikeastaan ei velipuoli, mielummin käyttäisin englannin sanaa 'stepbrother' jonka itse suomenna sanaksi 'tuloveli' enhän ollut sukua Samille vaan hän oli muuttanut meille isänsä mukana.

 Tarkistin asuni vielä peilistä, kaikki suorassa, ei ryppyjä, loistavaa.

 Olin hermostunut, minusta oli inhottavaa käydä joka aamu herättämässä Sam. Tiesin kyllä, että hän olisi väsynyt aamulla, kun olimme olleet niin myöhään ulkona.

 Sam nukkui, aivan niin kuin olin arvannut.

"Herätys unikeko", sanoin kovaan ääneen saaden Samin heräämään.

 Sam jäi hetkeksi istumaan sänkynsä laidalle, kunnes nousi ylös.

 "Pukeudu ja tule sitten syömään, aamupala on pöydässä", neuvoin ja käännyin ovelle.

 "Ay, ay sir!", Sam huusi perääni.

Sam oli hetkessä valmis koulupäiväänsä.

"Huomenta Sofia!", Peter toivotti. "Huomenta Peter", vastasin.

 "Äitisi on pyytänyt sinua sanomaan minua isäksi", Peter muistutti. "Äiti haluaa myös linnan, muttei saa sitäkään", muistutin. Pahuksen äiti, aina se halusi kuun taivaalta. Isäni oli kuollut kun olin ollut seitsemän. Kaksi kuukautta sitten Peter ja Sam olivat muuttaneet meille ja nytkö jo minun pitäisi kutsua tuota miestä isäkseni?

"Huomenta Isä" "Huomenta Sam"

 Sam istui pöytään ja me söimme muromme loppuun. Koulubussi saapui ja meidän täytyi lähteä kouluun.

Peterin kyyti saapui samaan aikaan kun lapset pääsivät koulusta.

 Koulu oli ollut kuolettavan tylsää, mutta nyt olimme jo lähempänä iltaa, minä odotin aina iltaa.

 Olimme samalla luokalla koulussa, minä ja Sam. Saimme läksyt tehtyä nopeasti kaksin.

 Kun olimme valmiit Sam suuteli yht'äkkiä minua.

"Eikö olisi parempi odottaa iltaan, jottemme jää kiinni?", kysyin varovaisesti. "Tiedän, ettet halua tosissasi odottaa iltaan", Sam sanoi.

 En halunnutkaan ja Sam tiesi sen.

 Julie kokkasi sillä välin.

Peterin lempiruokaa, sienikeittoa.

 Pian keittiön täytti herkullinen tuoksu.

 Peterin tultua koko perhe söi yhdessä.

 Sam selitti innoissaan ufosta, jonka hän oli nähnyt. Tiesin, että hän oli keksinyt kaiken, mutta Sam tykkäsi kovasti puhua.

Yht'äkkiä äiti käänsi katseensa minuun "Olet jo aika vanha, Sofia.. Miksei...

 "Miksei snulla oli poikaystävää?" Meinasin tukehtua ruokaani.

 Kun sain ruuan alas, tiuskaisin: "Äiti!"

 "Se oli ihan hyvä kysymys", äitini puolusti. "No minulla nyt ei satu olemaan, oikei?", sanoin äkäisesti.

"Eikä minulla ole edes aikaa sellaiselle", lisäsin.

Painoin katseeni ruokaan. Oli inhottavaa valehdella äidille.

 Julie näytti yhä siltä, kuin hänellä olisi jotain sanottavaa.

Peter katsoi Julieta merkittävästi, jottei tämä sanoisi enään mitään.

 Mentyämme Samin kanssa olohuoneeseen halasin häntä. "Minä niin pelkäsin Sam, pelkäsin todella", sanoin täristen ja itkua pidätellen. "Tiedän, pärjäsit hienosti", Sam rauhoitteli minua.

 "Minä niin ikävöin sinua töissä", Peter valitti. "Minä ikävöin sinua täällä", Julie sanoi hymyillen. "Minä tiedän, miten paikataan se kaipaus", Peter sanoi merkitseväisesti.

 Käsi kädessä he lähtivät kävelemään pois keittiöstä. Askeleet kuuluivat myös olohuoneeseen, jossa niitä kuunneltiin tarkasti.

 Tämäkin kuului olohuoneeseen. Minä ja Sam juoksimme talon takana olevalle poreammeelle.

 Vihdoin turvassa, aikuiset eivät vähään aikaan tulisi tänne.

 Tunsin olevani turvassa Samin vieressä.

"Kyllä tämä salailu joskus loppuu", Sam lupasi. "Niin", sanoin jos Sam lupasi jotain, niin minä uskoin sen.

 <3

 Kello oli huomaamattamme edennyt. Se oli jo kolme. Juoksimme äkkiä parvekkeellemme.

 "Ensi iltaan", Sam sanoi. "Ensi iltaan", minä toistin ja suutelin Samia.

Päivisin sain viettää aikaa Samin kanssa, mutta meidän piti olla vain sisko ja veli. Meidän piti tehdä asioita, joita sisko ja veli tekisivät yhdessä. Pelata bijardia,

 tai potkia palloa.

 Usein minä maalasin, samalla kun Sam pelasi videopelejään. Koko ajan kello tuli lähemmäs yötä, yötä.

 Sam oli ehtinyt parvekkeelle ennen minua.

 Hän tiiraili kaukoputkellaan tähtiä.

 "Sinähän muistat kun eilen sanoit, ettet haluaisi salat tätä kaikkea", Sam sanoi. "Muistan, ja tahdon niin vieläkin", tunnustin.

 "No mennään sitten naimisiin", Sam sanoi innoissaan. "Naimisiin?!", toistin järkyttyneenä "Oletko ihan järjissäsi, tuo on hullu ajatus"

 "Sitä paitsi pitäisi järjestellä monta asiaa ja vanhemmat on asia ihan erikseen", paasasin. "Totta, muttei mahdotonta”, Sam myönsi.

 Sam suuteli minua ja pehmenin.

"En pidä siitä, että minua kiristetään, mutta olkoon. Mennään naimisiin", luovutin.

 "Sinä saat tosin kertoa heille", lisäsin. "Selvä, asia hoidossa. Kerrotaan heille huomenna kun isä tulee töistä", Sam lupasi.

 Menin nukkumaan hyvin epäileväisenä.

Seuraavana iltana Julie hyökkäsi heti miehensä kaulaan, kun tämä tuli töistä. "Olen raskaana", hän sanoi onnellisena.

 "Sinusta tulee isä"

 "Oletko tosissasi, se on loistouutinen!", Peter sanoi. "Meistä tulee perhe, suurempi perhe!"

 Säikähdin kun meidät pyydettiin pöydän ääreen. Perhekokous, kuulemma. Oliko Sam jo kertonut?

 Pian perheemme oli pöydän ääressä. Äidillä oli hermostunut katse, mutta Peter hymyili. Sam ei siis ollut kertonut.

 ”No niin, voisiko jompikumpi teistä kertoa, miksi meidän täytyi tulla tänne”, Sam pyysi.

 ”Toki. Peter-kulta voitko sinä kertoa?”, Äitini sanoi hymyillen.

”Jumala, luojamme, on siunannut meidän perheellemme perheen lisäystä”, Peter sanoi kiitellen Jumalaa.

 ”Se.. sehän on hienoa”, sanoin niin iloisesti kuin suinkin osasin. ”Eli te kaksi saatte lapsen, yhteisen lapsen?”, Sam varmisti.

 ”Näin on. Julie on raskaana”, Peter selitti.

 ”Hyvä. Nyt kerron teille salaisuuden”, Sam sanoi ja minä jännityin ”Me, minä ja Sofia, me rakastamme toisiamme”, Sam jatkoi silmäänsä vinkaten.

 Mitä tahansa äiti ja Peter olivatkaan odottaneet niin eivät selvästikkään tätä.

”Me karkaamme ja menemme naimisiin, koska te ette kumminkaan hyväksyisi suhdettamme. Onneksi saatte lapsen paikkaamaan meidän paikkojamme”, Sam sanoi rohkeasti ja minä pidätin hengitystä.

”Eeeeeh!”, aikuiset sanoivat, eivät kai keksineet muuta sanottavaa.

 ”Mutta lain mukaan ette voi mennä naimisiin. Te olette laissa sisaruksia. Jos tämä on vitsi niin se on huono sellainen”, Peter sanoi.

”Itse asiassa te kaksi ette ole naimisissa, vaikka asuttekin yhdessä, joten lain mukaan me emme ole sisaruksia”, Sam muistutti ja osoitti syyttävästi isäänsä.

 Olin koko ajan vain istunut hiljaa paikoillani. Olisiko mitään muuta vaihtoehtoa? Ei tainnut olla. Muuten äiti ja Peter eivät uskoisi meitä..

 Nousin pöydästä ja käskin Samin tehdä samoin. ”Tule meidän täytyy näyttää niille. He luulevat meidän pelleilevän”, sanoin Samille.

~

 Tilasimme taksin, eivätkä aikuiset estelleet meitä. Tämä on oikein, minun pitää muistaa, että tämä on oikein. Nousimme taksiin ja ajoimme pois vankeudesta.

 

 Seuraavana aamuna seisoimme talomme edessä avaimet kädessämme.

 Sam tilasi papin ja minä puolestani laitoin itseni morsiamen näköiseksi. Hengitä, tämän jälkeen minä ja Sam kuulumme toisillemme.

Olin koristellut paikan jo valmiiksi, mutta kun pappimme, Jesse Holy, saapui, hän käski hommata matot *******. "Papillamme” ei ollut edes kaulusta saati juhla-asua. ”No minkähän laisen papin alaikäiset saavat 500 simelonilla?”, Jesse kysyi, jolloin vaikenin.

 Puhe oli mitä epämääräisin, jonka olin koskaan kuullut, mutta en välittänyt. Nyt olin Samin kanssa ja vain sillä oli merkitystä.

 ”No niin, tahdotko sinä.. Sofia Ringo ottaa mieheksesi tämän.. Sam Ringon? Luoja, teillähän on jo sama sukunimi!”, pappi huudahti. ”Tahdon”, sanoin ja katsoin Samin hymyileviin silmiin. Olin joutunut ottamaan Samin sukunimen, kun äitini oli mennyt Peter kanssa kihloihin ja vaihtanut sukunimensä, mutta mitäpä siitä, ei omena niin paha sukunimi ole.

 ”Tahdotko sinä Sam ottaa Sofian vaimoksesi?”, Jesse jatkoi vaivautumatta sanomaan sukunimiä. ”Tahdon”, Sam sanoi.

 ”Voitte suudella morsiantanne!”

 * muisk *

 Vihdoin olimme aviopari, mies ja vaimo, herra ja rouva Ringo! Olin erittäin onnellinen!

 Juoksimme sisälle, uuteen elämäämme!

Tiesin, että tästä päivästä lähtien en olisi milloinkaan, en milloinkaan onneton, jos vain pysyisin Samin vierellä.

 

No niin luit sen(toivottavasti) tahdon kommui siitä oliko parempi ku Feltonit? Jatkanko tarinoiden tekemistä? Ite ainakin tykkäsin enemmän ku feltoneist.. Tosin teksti lähtee alamäkeen siin yhes vaihees, mut, mut.. Kommui! TAHTOO KOMMUI 8D *lievästi seonnut Lilli*