Sain sen valmiiksi ^^ Tekstini on tässä osassa jotenkin tönkköä (onko se edes sana?) syytä en tiedä, mutta koittakaa kestää se ja kuvien grafiikka..

 

 

Olin juuri kattamassa pöytää, kun kuulin askelia takaatani. Käännyin ympäri ja näin Samin hymyilemässä.

"No miten meni?", kysyin ja valmistauduin jälleen kerran kuulemaan "Ei se mitään, kyllä me jotenkin selviämme"-lohdutuksen, kun Sam keskeytti minut nostamalla kätensä pystyyn. Olimme hädin tuskin selvineet elämästä teineinä. Kun olin täyttänyt 18 sain tietää, että puolet isäni omaisuudesta kuului minulle. Hankimme rahoilla talomme, mutta pian meillä ei olisi enään varaa pitää sitä, koska en itse käynyt töissä vaan maalasin tauluja. Sam puolestaan oli jo puolen vuoden ajan etsinyt itselleen töitä.

 "Sain viimein töitä! Nyt alkaa rahaa virrata!", Sam sanoi iloisena.

Olin onnellinen itsekkin, hyvin onnellinen. Hyppäsin Samin kaulaan, jolloin hän meinasi kaatua, mutta nauroi silti.

"Se on ihanaa, kulta", kuiskasin ja pidättelin ilonkyyneliäni.

"Nyt voimme vaikka sisustaa vähän..", aloitin hypattyäni takaisin maahan, mutta Sam keskeytti minut sanomalla: "Äläpäs mene asioiden edelle, rahaa ei ole vielä ja eikös meillä ollut jotain muistakin suunnitelmia?"

 "Tietenkin oli. Nyt voimme vihdoin perustaa perheen!", sanoin onnellisena.

 Keskustelimme pitkään perheen perustamisesta ja päädyimme siihen, että molemmat halusivat sitä paljon.

 Aloitimme sen toteuttamisen samana iltana.

Heräsin ennen Samia, jotta ehtisin laittaa aamiaista molemmille. Kuulin keittiöstä, että Samkin nousi ylös.

 Sam halusi tehdä hyvän vaikutuksen. Hänellä oli uusi puku, hiukset harjattuina sekä hieman hajuvettä.

"No mikä on?", kysyin koska Sam näytti hyvin apealta.

 "Entä jos.. Entä jos he eivät pidä minusta, mitä jos saan potkut?", Sam sanoi hiljaa.

 "Hyvin se menee! Olet vain hyvä työntekijä, etkä valita mistään, niin he varmasti ihastuvat sinuun!", sanoin yrittäen saada Samin itsevarmemmaksi, mutta se ei tainut onnistua kovin hyvin.

 Maalasin tauluja myös omaan kotiini. Sam toimi usein mallinani.

 Saatuani taulun valmiiksi ripustin sen makuuhuoneeseen ja asutuin sängylle lepäämään ja saamaan inspiraatiota seuraavaan tauluun.

 Kuulin, kun auto ajoi pihaan.

 ”Tervetuloa takaisin, kulta”, sanoin ja halasin Samia. ”Miten meni?” ”Hyvin”, Sam vastasi hymyillen ”Kutsuin työkaverini meille syömään parin viikon päästä, kai se käy?”, hän kysyi. ”Tietenkin”, vastasin.

 

Tein kaksi viikkoa keskustelumme jälkeisenä iltana ruokaa. Yritin olla polttamatta sitä ja tehdä sitä tarpeeksi, jotta sitä riittäisi kaikille.

Sam meni päästämään vieraansa sisälle.

”Iltaa Serpent”, Sam sanoi. ”Iltaa Ringo!”, Serpent vastasi.

 ”Kiva kun pääsit”, Sam sanoi. ”Jep”, kuului hiljainen vastaus.

 ”Minä olen siis Samin vaimo, Sofia Ringo!”, kerroin ruokapöydässä. ”Minä olen Tom Serpent”, Tom sanoi. ”Olisi kiva tietää sinusta enemmän”, sanoin kiinnostuneena.

 ”No ei minusta ole paljoa kerrottavaa. Asun yksin, pidän kissoista, olen töissä samassa paikassa kuin Ring-- Sam. En seurustele. Minä en ole kiinnostava henkilö, mutta tehän saatte pian lapsen, siinä teille sitten riittää hommaa”, Tom höpötti.

 Katsoin Samia hyvin hämmentyneenä ja hiukan vihaisena. Olin vasta pari päivää sitten varmistanut raskauteni ja nyt siitä tiesi Samin työkaverikin. ”No kyllähän me jaksamme yhtä pientä lasta hoitaa”, Sam naurahti, eikä hän ollut yhtään hämmentynyt.

”Mutta kyllähän se keskenmenon riski on suuri”, sanoin ja olin loppuajan hiljaa.

 Sam ja Tom menivät ruu'an jälkeen katsomaan urheilua.

 Itse riensin oksentamaan. Oksennettuani istuin kylmällä lattialla ja pyyhin kyyneliäni. En tiennyt miksi itkin. Luultavasti, koska edes omat vanhempamme eivät tienneet raskaudesta. He eivät tosin tienneet missä me asuimme. Tai todennäköisesti tiesivät.

 ”Nähdään kamu”, Sam sanoi hyvästellessään Tomin. ”Miten vaan, jäbä”, Tom vastasi.

 Seuraavana päivänä inspiraationi oli jälleen hukassa.

Kun Sam tuli töistä hän kaappasi minut syliinsä. ”Arvaa mitä?”, hän kysyi melkein nauraen. ”Hukkasit oman työpukusi?”, arvasin osoitin pukua, joka ei ollut ollut Samin päällä, kun hän oli lähtenyt kotoa. ”Minun on nyt pakko pitää tätä, koska sain ylennyksen!”, Sam sanoi hyvin onnellisena.

 Minäkin olin onnesta sekaisin.

 Kuukaudet kuluivat ja raskauteni eteni.

Maalasin surkeita kuvia, koska en jaksanut keskittyä.

 Viimein tuli päivä, jolloin saatoin tanssia ympäri taloa vauva käsissäni. Annoimme hänelle nimeksi Jack.

 Jack Ringon huone

 Olin yllättynyt äidin taidoistani. Osasin pitää poikani hengissä.

 En ollut tosin ainoa, joka piti häntä hengissä.

Mutta Sam ei suostunut vaihtamaan Jackin vaippoja, vaan se jäi minun huolekseni.

 Minä ja Sam huolehdimme myös, ettei Jack jäisi ainoaksi lapseksemme.

 Päivät kuluivat ja tuli Jackin syntymäpäivä.

 Ainoa vieras oli tosin Sam, joka hurrasi kuin viimeistä päivää.

 Jack kasvoi söpöksi pikku pojaksi.

 Elämäni oli täydellistä, minulla oli oma poika, oma talo ja ennen kaikkea – Sam.

Olin tutustunut paremmin Tomiin, eikä hän ollut hullumpi. Hän ja Sam olivat parhaita kavereita.

 Aikaa kului jälleen ja synnytin kaksoset.

”Meillä on ihania lapsia”, kuiskasin, kun olimme laittaneet kaksoset nukkumaan. ”Ei yhtään tyttöä vielä”, Sam huomautti ja suuteli minua. ”Meillä on kolme lasta, eikä taloon mahdu enempää”, huomautin ja katsoin Samia. ”Ymmärrän vihjauksen”, Sam sanoi hymyillen. Kaksosille olimme antaneet nimiksi Sammy ja Justin.

 Istuin lattialla pohtimassa asioita, kun puhelin soi. Säpsähdin, mutta nousin kiireesti ylös.

 ”Sofia Ringo”, sanoin nostaessani puhelimen korvaani vasten.

 ”Hei olen Luna Sakana, soitan SimCityn keskussairaalasta.” Sairaalasta? Huolestuin äkisti. Olikohan minulla todettu jonkin sairaus tai vastaavaa?

 ”Sam Ringo jäi äskettäin auton alle. Yritimme pelastaa hänet, mutta se oli jo liian myöhäistä. Olen pahoillani.”, Luna kertoi surullisena. Kuuntelin, mutta minulla kesti hetken tajuta, mitä minulle puhuttiin.

 Sam.. kuollut. En enään ikinä näkisi hänen hymyilevän, en ikinä voisi suudella häntä.. en ikinä voisi kertoa hänelle rakastavani häntä. Ei, ei se ollut totta. Puhelimessa oleva ihminen valehteli minulle. Itkin, koska tiesin ettei kukaan voisi valehdella sellaisesta asiasta. ”Kun olette päättäneet missä pidätte hautajaiset toimitamme Samin sinne, Samin työpaikka maksaa kaiken teille.”, Luna jatkoi.

 ”Selvä.. hei hei”, kuiskasin ja asetin puhelimen takaisin paikoilleen. Minun oli pakko hyväksyä asia. Minulle ei valehdeltu. Minusta oli tullut leski. Sam oli poissa, ikuisesti.

Hyvästi Sam, mieheni, ihastukseni, velipuoleni, lasteni isä, rakastettuni. Hyvästi.

 Serpent käveli Ringojen takapihalle, jossa Samin hautajaiset tulisivat olemaan illalla. ”Sofia on ehkä liioitellut kynttilöiden suhteen”, Tom ajatteli ja käveli haudalle.

 Kyyneleet tulvivat hänen silmistään, kun hän ajatteli Samin naamaa. ”Miksi hylkäsit minut? Miksi menit tien yli, kun minä käskin menemään suojatietä pitkin? Miksi menit hakemaan sen viiden simelonin setelin autotieltä'? Miksi kuolit viiden simelonin takia? Miksi jätit minut hankalaan tilanteeseen?”, Tom kyseli hiljaa itkien.

 Illalla astelimme kohti Samin hautaa. Olin valitettavasti joutunut kutsumaan äitini ja Peterin hautajaisiin. Nyt he tiesivät missä asuimme, vaikka luultavasti he olivat tienneet sen aikaisemminkin.

 Itkimme vuoronperään haudan edessä ja istuimme sen jälkeen penkeille, tarkoituksena muistella Samin hyviä hetkiä.

”Oli sinun syysi, että Sam kuoli!”, Peter sanoi minulle vihaisena. Äitini käänsi katseensa vihaisena Peteriin.

 ”Mi-minunko vikani?”, kysyin yllättyneenä. ”Ei se ollut kenenkään vika!”, Tom sanoi puolustaen minua.

”Jos et olisi muuttanut Samin kanssa pois, ei hänen olisi tarvinnut mennä töihin, eikä hän olisi kuollut!”, Peter huusi.

”Sam oli aikuinen! Vaikka olisimme asuneet teillä hän olisi silti käynyt töissä! Jos et sitä tajua niin sinun täytyy olla tyhmä!”, huusin takaisin.

”Sofia! Mitä tahansa sanotkin, et saa sanoa noin isällesi, joka sattuu myös olemaan minun mieheni!”, äitini tiuskaisi minulle. ”Äläkä kutsu minua tyhmäksi!”, Peter huusi.

 Nousimme molemmat Peterin kanssa ylös ja aloimme tapella kasvotusten. ”Ette edes ilmoittaneet itsestänne kymmeneen vuoteen! Näin Samin viimeksi kymmenen vuotta sitten”, Peter huusi minulle.

”Jos olisitte hyväksyneet suhteemme, olisitte nähneet meitä näinä kymmenenä vuotena!”, muistutin.

 ”Ja nyt minä olen muka syy Samin kuolemaan! Mene takaisin luolaasi senkin kusipää!”, huusin ja sain Peterin vaiennettua.

”Kuules nyt, tiedän, että olet vihainen, mutta et saa sanoa Peteriä kusipääksi!”, äitini alkoi raivota. ”Haluatko sinäkin osasi, ämmä?”, kysyin äkäisesti.

 ”Nyt riittää! En enään ikinä tule katsomaan sinua, en edes anna sinulle perintöä!”, äitini uhkasi.

”No sitten sinä et näe lapsiesilapsia!”, muistutin. ”Sille en valitettavasti voi mitään, mutta Peter on tällä hetkellä minulla tärkeämpi!”, äitini jatkoi ja meni taksiin Peterin seuraksi, jonka Tom oli tajunnut tilata heti kun minä ja Peter aloimme tappelemaan.

 Tuijotin, kun taksi lähti pihasta.

 Purskahdin itkuun ja Tom tuli halaamaan minua. ”Älä välitä, kyllä se siitä”, Tom sanoi hellästi minun nyyhkyttäessäni hänen olkapäätään märäksi.

 ”Kiitos Tom, sinä olet ainoa ystävä, joka minulla tällä hetkellä on”, sanoin ja hymyilin.

 Tom tuli lähemmäksi ja pyyhki kyyneleitäni. ”Anteeksi Sam”, hän sanoi hiljaa ja minä katsoin häntä ihmeissäni.

 Yhtäkkiä Tom suuteli minua.

 Sain työnnettyä hänet pois. ”To-Tom! Mi-mit-miksi?!?”, sopertelin. ”Anteeksi”, Tom sanoi, mutta hymyili leveästi.

 ”En tiedä, pystynkö aloittamaan uuden suhteen näin nopeasti..”, sanoin hämmentyneenä. ”Tee niin kuin sydämesi käskee”, Tom sanoi.

 Suutelin Tomia, eikä se tuntunut yhtään vastenmieliseltä. Miksei? Kyyneleet valuivat poskilleni, mutta jatkoin suutelemista. Miksei se tuntunut väärältä?

Anteeksi Sam.

 

no niin siinä se oli ^^ Yllätyittekö? ja anteeksi, anteeksi, anteeksi, anteeksi, anteeksi siitä, että tämän tekemiseen meni viisi kuukautta.. >_< *kumartelua* mutta tarina jatkuu vielä yhdellä osalla ;D

Kommentejaa~!